|
Tämä on tarina vanhan talon ikkunoiden säilyttämisestä
Köpbacka on rakennettu 1906 ja se on toiminut mm. kauppana 1930-luvulla. Köpbackan omistavat Tea Eriksson ja Björn Kähärä. He ovat kunnostaneet taloa 2000-luvulla vanhaa kunnioittaen. Jossakin vaiheessa omistajat alkoivat pohtia ikkunoiden uusimista. He eivät kuitenkaan halunneet vaihtaa ikkunoita uusiin, koska talon julkisivu ja vanha henki haluttiin säilyttää. He tutustuivat myös vanhojen ikkunoiden kunnostusmenetelmään, jossa sisäpuitteeseen asennetaan umpiolasielementti. Tämäkään kunnostusmenetelmä ei miellyttänyt Teaa ja Björniä.
Loviisan Wanhassa Wara Parempi -messuilla he tulivat tutustumaan Sinisen Ikkunan entisöintimenetelmiin. Tämä perinteisin menetelmin, käsityönä ja aidoilla pellavaöljytuotteilla tehtävä ikkunoiden entisöinti kuulosti sopivalta vaihtoehdolta Köpbackaan ja entisöintityö aloitettiin loppuvuodesta 2009.
Entisöintiä tehtiin pääosin 12 puitetta kerrallaan ja sillä välin ikkuna-aukot olivat kokonaan peitetty vanerilla ja eristetty villalla, koska talvi oli todella kylmä. Ensimmäisten puitteiden valmistuttua Tea ja Björn pitivät työn laadusta ja projektia jatkettiin. Björn kuljetti itse ikkunanpuitteita Sinisen Ikkunan verstaalle entisöitäväksi. Keväällä 2010 kaikki puitteet olivat valmiit.
Näiden hienojen ikkunoiden erikoisuuksia ovat mm. upeat espanjoletit (ikkunansulkijat), jotka puhdistettiin vanhasta maalista ja ruosteesta. Espanjoletit saivat vain kevyen pintakäsittelyn, jotta niiden kauniit muodot tulisivat paremmin esille. Samoin puupuitteen profiili puhdistettiin esiin monien maalikerrosten alta. Se hiottiin huolellisesti ja maalattiin pellavaöljymaalilla, jolloin alkuperäinen kaunis profiili tuli hienosti esille. Puitteet ovat tiheäsyistä ja hyvälaatuista puuta, vain pari tippanokkaa jouduttiin uusimaan lahovaurioiden takia.
Björn ja Tea ovat tyytyväisiä entisöintityöhön. Ikkunoiden alkuperäinen ulkoasu ja henki on palautettu. Perinteisin menetelmin tehty entisöinti antaa ikkunoille uuden elämän. Huollettuna ne voivat kestää seuraavat sata vuotta.
Ikkunanpuitteiden entisöinnin kustannus oli 1200-1500€ yhtä ikkunaa kohti.
Lisätietoja entisöinnnin kustannuksista kohdassa "kustannusarvioita".
|